Nie löysin tänäpänä mukavia asioita
netistä. Stockholmissa oon äsken ollu
ensimäinen natsunelli konferensi,
jossa oon puhuttu histoorian ja kirjalisuusjistoorian suhtheista.
Seilä mainithaan Kirsti Johanssonin ja minun "Den tornedalsfinska litteraturen". Met olema kuulema uuistamassa koko hoitoa. Sitä sanothaan "dekonstruktioksi". Met emmä tiehneet sitä ko met sen tehimä. Met olima vain toisissa ja halusimma nostaa framile Menmaan kirjalisuuen.

Näinki sanothaan: "Liksom Atterbom i Svenska siare och skalder tar Pohjanen och Johansson avstamp i 1600-talet: Atterbom presenterar Stiernhielms författarskap som centralt för uppkomsten av en svensk nationallitteratur, Pohjanen och Johansson tilldelar på ett liknande sätt 1600-talsskalden Antti Keksi rollen som pionjär i en tornedalsfinsk litterär tradition. Oavsett om det är Pohjanens och Johanssons avsikt bidrar det­ta till att likställa den tornedalsfinska och den svenska litteraturens proveniens. I båda fallen presenteras en »litteraturens fader« från 1600-talet utifrån språkideologiska överväganden.

Kritik av föreställningar om svenskhet samt av skapandet av ett nationellt kulturarv, som har osynliggjort etniska och språkliga minoriteter, är viktiga för den tematiska och ideologiska ram som ligger till grund för Den tornedals­finska litteraturen. Språk och etnicitet utgör dess centrala kategorier."

Läs mer: http://ojs.ub.gu.se/ojs/index.php/tfl/article/viewFile/174/173 

Mie sain nuvämpärissä fiinin kuttun,
jossa seiso, ette Hänen Majestäättinsä Kuninkas
oli mulle myöntäny mitalin,
jonka mie saan käyä noutamassa
kuninkhaalta trottninkin läsnäollessa
Stockholmin slotista 28 janyaaria.

Met menimä vaimon kans sinne,
olima yötä Vanhaassa kaupunkissa,
Lady Hamiltonihotelissa.
Toisena päivänä met menimä slothiin,
sotamiehet seisoit jivaktissa
ko met marsima sisäle.
Sielä meät otethiin vasthaan
ja met saima mennä fiihniin salhiin,
mitalit jaethiin, kuninkas puhu hyvin.

Sen jälkhiin met minglasimma.
Mie puhuin kuninkhaan kans,
trotninkille mie selitin meänkielestä.

Rohki soma ko Meänmaa pääsi sinne.
Meänmaassa oon sanonta:
"Kuninkas oon meän holhooja,
trottninki meän imettäjä."

Kyllä tämä kirjailian työ oon
jännää ja hauskaa.
Mie olen purkamassa tietoja TornioHaaparannan tapahtumista
lokakuun 1. 1944.

Yks lehtori Kantanen meni Tornion Lukiokaun varrela olehvaan
sähkölaitoksheen, jossa oli saksalainen vahti.

Kantanen tahto tupakkaa, jota vahila ei ollu.
Kuulu laukhaus, vahti käänsi päätä,
Kantanen löi sitä leukhaan, ja otti fangiksi.

Se oli saksalainen romanialainen, 
joka oli harvinainen löyty
näilä levveysastheila.

Fanki-riepu oli 20 vuotta vanhaa. Kaukana se oli kotoa.

Tuli miehleen Hertta Mulleri,
Tornion vahti oli Hertan heimolainen.

Nyt oon pyhä.
Mie olen tänäpänä tutustunnu kahtheen miehheen,
molemat menit kirkhoon eli rukkuushuohneesheen,
piiaan poliittisheen möötheen,
molemat löit itteä rinthaan,
molemilla oli asiata.

Toinen heistä oli papattaja,
jota sanothaan farisealaiseksi,
toinen oli hiljanen huokalia,
tullihurtan hommissa ollu pitkhään.

Papattaja ookasi omahyväsyyen juhlavaunussa kirkhoon,
tullihurtta ohitti sen nöyryyellä jalkasin.

Papattaja meni etupenkile,
kiitti itteä ko hään oon niin hyvä,
eikä semmonen lurjus ko tullihurtta.

Tullihurtta oli viimisellä penkilä,
se ei kehanu nostaa silmiä ylös,
se ei jaksanu kohata taihvaan kirkasta silmää,
se sano vain: Ole mulle armolinen!

Näita kahta kohtaa joka päivä.
Ei vain miesten seassa,
ei vain tullissa,
ei vain kirkoissa,

Omahyväsyyen vaunu näyttää menevän
koloa vauhtia maan äähriin,
ja kuitenki jalkasin asteleva
mennee siutti ja pääse takasi.

Ei ole hauskoja uutisia tänäkhään aamuna:
Vaimonpuolet teutuva puukon kans Kaihnuun kunnassa,
skuutterimies pieksää vaimonpuolta yölä,
Mataringin kuntaraati käräjillä ko häntä oon uhattu.

Mie tiän miltä se tuntuu.
Minua ja muita kirjailioita oon uhattu, lyöty, pilkattu ja paneteltu.
En jaksa kaikkia muistaa.

Hyviä uutisia kans:
Meänmaa sai Ruottin Kulttuuriraatilta lantin
Meänmaan aviisia varten.
Lantti ei ollu iso, mutta saama kuitenki
pohjaa uusile numeroile.
Niile, jokka tällä plokila puolentoista vuotta
oon näskänheet ja huutanheet rahoista,
niile vain sanon: meile ittele ei tule äyrin hyryä,
ei työtiimoista, -päivistä ja vuosista.
Met tehemä ilmasta työtä.

Näin Statens kuluttråd kirjotttaa lehti-ilmotuksessa:
"Sex tidskrifter har inte fått stöd tidigare; Faktum, Det Grymma Svärdet, MEÄNMAAN AVIISI, Opus, Ordfront Magasin och Somalitimes. Det är alla tidskrifter av god kvalitet som referensgruppen bedömer fyller ett tomrum i det offentliga samtalet."

Nyt oon kans hyvä sanoa, ette
uupperat ei ole rasittanheet
ollenkhaan minuriteettirahoja.
Net oon tuohneet Meänmaaahan
miljoonia kruunua ja kymmeniätuhansia euroja,
kauppioile, hotelille ja virkailioile.
Tiä vaikka peräkamarin pojatki olisit
siittä hyötynheet.

Kyllä s'soon raskasta tämä pimeä aika,
kaamos ei aijo antaa perhiin,
taivas molkassa, lunta tullee,
valoja ei kannata sammuttaa.
"Kyllä se tästä jyysnaintuu",
yks juoppo pruukasi sanoa kohmelossa,
mutta sen kaveri pani vasthaan, ette
"mie taisin jää'ä tämmöseksi!"

Mie olen raatiolle vähäsen töissä,
tehen "Päivän päätheeksi" lyhyjä osia.
TV:le ensi viikola.

Mie olen plokanu puolen toista vuotta.
Häijyt pilasit komentaarit. Panthiin kiini.
Mie olin kans myötä yhessä MET-vi:ssä.
Sen mie jätin
ko yks julma körö yksin meelsi
ja sen "toverit" ei koskhaan panheet sille vasthaan.
En tiä miksi. Sammaa roikkaa vishiin.
Köröilä oon häijyyen kautta valtaa.
Aivanko koulukartanolla ja työpaikoila.
"Toverit" oon myötä, ko n'oon vaiti.


 

Ko oon pyhä tullee miehleen vanhaa Pohjoiskalottiohjelma, jota eesmenny Arton Pekka teki. Tuurasin mieki sitä joskus. Meän raation arkisto oon kultakaivos niile, jokka halvaava tutustua meänkielen kehityksheen. Sana-arkku oli ohjelma, jota met tehimä vuosikausia, Pärttilin kansaki. Mie olin telefoonin vieressä joka pyhä, mulle saatto soittaa ja kysyä sanoista, antaa sanoja ja puhua kramatiikistä. Näin met loima pohjaa sanoila ja lauseopila kramatiikhiin, josta met tehimä raatioteatteria. Sana-arkula oli elävä kontakti koko alueesheen ja niin kauas ko raatio kuulu, Kemhiin, Rovaniemele, Kirunat, Jellivaarat, Piitimet, Västerbottenhiin saakka. Näin met tehimä pohjaa kirjakielele. Silloon oli hauskoja jutteluja. Sopperosta soitethiin päntiönnä. Jukkasjärvestä aina, rahhaa ei ollu paljon, mutta sitä ei tarttenutkhaan, työn ilo oli työn palkka.